Siirry suoraan sisältöön

Tarot kortit

Kiehtovat kasinopelit ja niiden suosion syitä

Sisällysluettelo

Tarot kortit

Tarot kortit ja niiden esittely

Tarot-korttipakassa on 78 korttia, joista jokaisella on oma kuvansa, symboliikkansa ja tarinansa. Alunperin Tarot kortit on tehty pelaamiseen, mutta myöhemmässä vaiheessa kortteja on alettu enemmän käyttämään ennustamiseen. 22 Suurta Arcana-korttia (Arcana maiora) edustavat elämän karmisia ja henkisiä oppitunteja ja 56 Pientä Arcana-korttia (Arcana minora) kuvaavat päivittäisen elämämme valintoja ja koettelemuksia.

Tarot-korteissa on neljä maata kuten tavallisissa pelikorteissa. Jokaisessa maassa on numerokortit ässästä kymmeneen sekä neljä hovikorttia. Lisäksi Tarot-pakassa on 22 kortin ryhmä, jonka jokaisessa kortissa on erityinen kuva-aihe.

Tarot kortit ovat todennäköisesti syntyneet 1400-luvun alun Pohjois-Italiassa. Tuolloin kortit olivat puhtaasti pelikortit ja vaihtoehto perinteisille pelikorteille, jotka oli useissa maissa kielletty kirkon ja valtiovallan toimesta.

Tarot eli tarokki on myös alkuaan italialaisen kolmen hengen korttipelin nimi. Varhaisin yksiselitteinen tieto tarokin käytöstä ennustamiseen on 1700-luvun puolivälistä.

Tarot korttien symboliikan ymmärtäminen

Tarot-kortteja on olemassa useita erilaisia pakkoja, jotka eroavat toisistaan kuvitukseltaan. Eroavaisuuksia saattaa olla myös korttien lukumäärässä, järjestyksessä ja nimissä. Yleisin tarot-pakka on 1500-luvulta Italiasta peräisin oleva pakka, jossa on 78 korttia kuten nykyisissä tarot-pakoissa. Näissä pakoissa on yleensä samankaltaiset maatunnukset eli latinalaiset maatunnukset (miekka, sauva, malja ja kolikko). Edellämainitut tunnukset ovat myös usein italialaisissa ja espanjalaisissa pelikorteissa.

Korttien kuvituksen juuret ovat useimmiten Italiassa. Kaikki ison arkanan korttien silloiset kuva-aiheet muistuttavat renessanssiajan Italian kulttuurin symboleita ja kuva-aiheita. Osa hahmoista on tullut kristillisestä symboliikasta ja osa väärän kuninkaan päivästä. Vanhimmat säilyneet tarot kortit ovat 1400-luvun alun Italiasta. Ne ovat usein osa ylimystön ja aateliston tarot korteista, jotka olivat käsinmaalattuja ja kalliita. Vanhimmat kansanomaisemmat säilyneet, painetut pakat ja kortit ovat ainakin 20-30 vuotta käsinmaalattuja pakkoja uudempia. Painettuja pakkoja on säilynyt myös huomattavasti vähemmän, koska niitä ei pidetty säilyttämisen arvoisina taideteoksina

Tarot kortteja on olemassa useita erilaisia pakkoja, jotka eroavat toisistaan kuvitukseltaan. Eroavaisuuksia saattaa olla myös korttien lukumäärässä, järjestyksessä ja nimissä. Yleisin tarot-pakka on 1500-luvulta Italiasta peräisin oleva pakka, jossa on 78 korttia kuten nykyisissä tarot-pakoissa. Näissä pakoissa on yleensä samankaltaiset maatunnukset eli latinalaiset maatunnukset (miekka, sauva, malja ja kolikko). Edellämainitut tunnukset ovat myös usein italialaisissa ja espanjalaisissa pelikorteissa.

Korttien kuvituksen juuret ovat useimmiten Italiassa. Kaikki ison arkanan korttien silloiset kuva-aiheet muistuttavat renessanssiajan Italian kulttuurin symboleita ja kuva-aiheita. Osa hahmoista on tullut kristillisestä symboliikasta ja osa väärän kuninkaan päivästä. Vanhimmat säilyneet tarot kortit ovat 1400-luvun alun Italiasta. Ne ovat usein osa ylimystön ja aateliston tarot-korteista, jotka olivat käsinmaalattuja ja kalliita. Vanhimmat kansanomaisemmat säilyneet, painetut pakat ja kortit ovat ainakin 20-30 vuotta käsinmaalattuja pakkoja uudempia. Painettuja pakkoja on säilynyt myös huomattavasti vähemmän, koska niitä ei pidetty säilyttämisen arvoisina taideteoksina

22 suuren Arcana-kortin kuva-aineet ovat yleensä:

  •  
  • nr 0 = Haaveilija tai Narri

  • nr 1 = Maagikko tai Taikuri

  • nr 2 = Ylipapitar - Paavitar

  • nr 3 = Hallitsijatar - Keisarinna

  • Nr 4 = Hallitsija - Keisari

  • Nr 5 = Ylipappi - Paavi

  • Nr 6 = Rakastavaiset

  • Nr 7 = Sotavaunut - Vaunut

  • Nr 8 = Voima - Tasapaino

  • Nr 9 = Erakko

  • Nr 10 = Kohtalonpyörä - Kohtalo

  • Nr 11 = Oikeus - Oikeudenmukaisuus

  • Nr 12 = Hirtetty

  • Nr 13 = Kuolema

  • Nr 14 = Kohtuus - Taito

  • Nr 15 = Paholainen

  • Nr 16 = Torni

  • Nr 17 = Tähti

  • Nr 18 = Kuu

  • Nr 19 = Aurinko

  • Nr 20 = Tuomio - Aikakausi

  • Nr 21 = Maailmankaikkeus

Loppupakka eli Arcana minora-kortit ovat kuvitukseltaan lähellä tavallista korttipakkaa. Niissä on numeroihin ja maatunnukset kuin tavallisissa korteissa. Kuvakortit saattavat vähän näyttävimmillä kuvilla kuin tavallisissa pelikorteissa.

Tarot-pakkojen tyylit ja variaatiot

Tarot-pakkoja on monia tyyppejä jä muunnelmia. Korttimäärältään erilaisia pakkoja ovat bolognalainen pakka 62 korttia, sisilialainen pakka 64 korttia ja piemontelainen 78 korttia. Nykyään tavanomaisin tarot-pakka on piemontelainen pakka.

Kaikilla tarot-pakoilla on oma ainutlaatuinen taiteellinen tyylinsä, teemansa ja tulkintansa. Tunnetuimmat pakkatyylit ovat:

1. Rider-Waite Deck: Tämä on mitä todennäköisimmin pakka, josta saat kuvan mieleesi ajatellessasi tarot-pakkaa. Tämä pakka on klassikko koostuen sekä Minor että Major Arcana-korteista. Tämän pakan on julkaissut mystikko ja akateemikko A. E. Waite vuonna 1910. Pakan on kuvittanut Pamela Coleman Smith.

2. Thoth Tarot: Tämä pakka on englantilaisen okkultisti ja taikuri Aleister Crowleyn luoma pakka. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1969. Pakan kuvituksen on tehnyt Lady Frieda Harris. Pakan kuvituksessa on sekoitettu taidokkaasti antiikin mystiikkaa, tiedettä ja okkultismia.

3. The Wild Unknown: Tämä tarot-pakan versio on suhteellisen tuore versio muinaisesta tarotista. Pakan kuvitus pohjautuu muinaiseen eläinten viisauteen ja henkeen sekä nykyhetken että tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottamiseen. Pakan on luonut Kim Krans vuonna 2012.

4. Marseille Tarot: Tämä pakka on kuvitettu vanhoihin kirkollisiin puukuviin pohjautuviin piirroksiin. Tyylin kuvitukselle tyypillistä on, että se on täynnä eri vuosisatojen perinteisiä tarot-kuva-aiheita.

5. Osho Zen Tarot: Tämä pakka lähestyy tarotia uudesta, ei-perinteisestä näkökulmasta. Pakassa on ainutlaatuinen kuvitus, joka perustuu edesmenneen Zen-mestarin Oshon opetuksiin. Pakka on suunniteltu auttamaan käyttäjiä ymmärtämään mestarien Ochon ja Zenin viisauksia ja opetuksia.

Näiden lisäksi tarjolla on pakkoja, jotka keskittyvät tiettyihin aiheisiin. Niitä voi olla luonto, fantasia, mytologia tai jopa populäärikulttuuri. Tarot-pakkojen variaatiot ovat valtavia ja jokainen pakka esittelee ainutlaatuisia taiteellisia tyylejä, teemoja ja tulkintoja.

Tarot‑korttipakat ja niiden merkitys

Tarot‑pakkoja on olemassa monia erilaisia, mutta kaikki ne perustuvat samaan perusrunkoon. Yleisin tarot‑pakka on 78 kortin pakka, joka sisältää suuren ja pienen arcanan. Rider‑Waite‑Smithin (RWS) pakka on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista, ja sen suosion myötä on luotu tuhansia uusia tarot‑kortteja noudattamaan sen symboliikkaa. Rider‑Waite‑Smith oli ensimmäinen tarot‑pakka, jossa myös pieni arkana kuvitettiin tarinallisilla kuvilla, mikä helpottaa tulkintaa erityisesti aloittelijoille. Modern Witch Tarot on esimerkki RWS‑pohjaisesta, mutta modernilla ja värikkäällä kuvituksella varustetusta pakasta, joka vetoaa nykyaikaiseen tulkitsijaan. Thoth Tarot taas, kehitetty Aleister Crowleyn ja Lady Frieda Harrisin toimesta, yhdistää astrologian, kabbalan ja alkemian vaikutteita, mikä tekee siitä omanlaisensa symbolisen järjestelmän.

Tarot‑tulkinnan käyttö ja merkitys

Tarot‑korttien avulla voit tavoittaa alitajuntasi ja intuitiosi sekä saada uusia näkökulmia elämän kysymyksiin. Kun esität kysymyksen ja asetat kortit, suuren arcanan kortit tarjoavat yleensä suurimman osan vastauksesta liittyen laajempiin elämän teemoihin, kuten muutokseen tai kasvuun. Pieni arkana puolestaan valaisee arkipäivän tilanteita, tunteita ja toimintaa, ja se on jaettu neljään maahan: sauvat, maljat, miekat ja lantit. Tarot‑kortteja voidaan käyttää myös meditaation tukena tai päivittäisenä inspiraationa, ja ne sopivat hyvin sekä aloittelijoille että konkareille. Tarot‑tulkinta ei ole ehdoton ennustus; pikemminkin se viittaa todennäköisiin suuntiin nykyhetken energioiden perusteella ja auttaa sinua löytämään ratkaisuja arjen haasteisiin.

Oraakkeli‑ ja muut kortit tarotien rinnalla

Tarot‑korttien lisäksi käytössä on muita korttityyppejä, kuten enkelikortit ja oraakkelikortit. Enkelikortit ovat eräänlainen oraakkelikortti, jotka sisältävät viestejä enkeleiltä ja tarjoavat lempeitä ja kannustavia näkökulmia. Oraakkelikortit voivat sisältää teemoja, kuten jumalattaria tai eläimiä, ja niiden merkitykset vaihtelevat pakasta toiseen. Niitä voidaan käyttää yksinään, jolloin kortteja nostetaan saadakseen vastauksia suoraan esitettyyn kysymykseen. Sekä tarot‑ että oraakkelikortit sopivat erinomaisesti kaikille — aloittelijoista konkareihin — ja ne tarjoavat syvällisiä oivalluksia ja uusia näkökulmia elämän eri osa‑alueisiin. Kun valitset itsellesi sopivan pakan, voit syventää ymmärrystä omasta sisäisestä maailmastasi ja käyttää kortteja aktiivisesti omassa henkisessä tai introspektiivisessä harjoituksessas

Korttien tulkitseminen

Tarot-korttien ja niiden kuvituksen tulkitseminen ei ole aivan itsestäänselvyys. Tulkitseminen edellyttää syvällistä ymmärrystä korttien merkityksestä ja symboliikasta. Suuri arkana-kortit (22 korttia) keskittyvät elämän suuriin teemoihin. Loppupakka eli Pieni arkana-kortit (56 korttia) kertovat päivittäisistä haasteista ja koettelemuksista. Pienissä arkana-korteissa on neljä maata kuten tavallisissa pelikorteissa.

Jokaisella tarot-kortilla on oma merkityksensä, mutta korttien tulkinnalle ei ole mitään varsinaista sääntökirjaa. Kortteja voi lukea ja tulkita vapaasti itselleen ja muille. Lukemista ja tulkinnassa pitäisi kuitenkin muistaa seuraavat eettiset säännöt/näkökohdat:

  1. Vapaan tahdon kunnioittaminen. Korttien lukija ei saa manipuloida tai ohjata kohdehenkilöä

  2. Yksityisyyden kunnioittaminen. Lukemisen tiedot ovat lukijan ja kohdehenkilön välistä tietoa.

  3. Rehellisyys. Lukijan tulee olla rehellinen lukiessaan kortteja. Kortteja luettaessa ei ennusteta tulevaa.

  4. Ammattitaito. Lukijan tulisi aina pyrkiä jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen tarot-lukemisessa.

  5. Ei-diagnostiikka. Hyvä tarot-lukija ei jaa lääketieteellisiä, oikeudellisia tai muita ammattimaisia neuvoja. Näiden neuvojen jakaminen kuuluu lisensoiduille ammattilaisille.

  6. Kunnioitus. Lukijan tulee aina kunnioittaa asiakkaitaan näiden taustasta, tilanteesta ja uskomuksistaan huolimatta.

Tässä listataan vain joitakin tavallisimpia eettisiä näkökohtia, jotka tulisi ottaa huomioon tarot-korttien lukemisessa. Tärkeätä on muistaa, että jokaisella tarot-lukijalla on oma eettinen koodinsa, joka vaihtelee eri henkilöiden välillä.

korttipeli

Korttien levittäminen

Levittämisellä tarkoitetaan sitä, miten Tarot kortit laitetaan esille luettaviksi ja tulkittaviksi. Tarot kortit voidaan levittää eli laittaa esille luettavaksi eri tavoin. Jokaisella levityksellä on oma ainutlaatuinen tarkoituksensa ja merkityksensä. Tavallisimmat levitystavat ovat: yhden kortin levitys, kuuden kortin levitys ja yhdeksän kortin levitys.

Levitys vaikuttaa paljon siihen, että kuinka paljon aikaa halutaan käyttää lukemiseen ja tulkitsemiseen sekä kuinka tarkan tulkinnan haluaan olevan. Levitystavan valinta on puhtaasti lukijan valinta sen mukaan mihin tulokseen halutaan päästä ja mitä tulkinnalla halutaan kertoa.

Tarot-korttien yleisin käyttö tänä päivänä

Entisaikoina tarot-korteilla pelattiin kuten tavanomaisilla korteilla. Nykyään tarot kortit kuuluvat lähinnä ennustajaeukkojen ja -ukkojen työkaluihin. Tietysti innokkaita tarot-pelin pelaajiakin löytyy vielä. Lisäksi näyttävät kortit voivat olla pelkkä keräilykohde.

pelikortti

Yhteenveto

Tarot kortit ovat monipuolinen ja syvällinen väline, jota voidaan käyttää erilaisiin tarkoituksiin aina oivallusten saamisesta meditaatioon tai itsetutkiskeluun. Usein tarot‑kortteja käytetään antamaan vastauksia esitettyihin kysymyksiin ja avaamaan näkökulmia niin arkipäivän tilanteisiin kuin elämän merkittäviin teemoihin. Yleisin tarot‑pakka on 78 kortin pakka, joka sisältää suuren ja pienen arcanan. Suuret arkanat käsittelevät elämän merkittäviä teemoja, kuten muutosta ja kasvua, kun taas pieni arkana käsittelee arkielämää, tunteita ja toimintaa. Tarot‑korttien symboliikka ja numerologia tekevät niistä erinomaisen työkalun syvälliseen pohdintaan, ja eri tarot‑pakkojen avulla voi löytää omalle tulkintatyylilleen sopivan näkökulman. Vaikka tarot‑tulkinta ei välttämättä ennusta kiveen hakattua tulevaisuutta, se voi auttaa sinua ymmärtämään paremmin nykypäivän energioita ja suuntauksia.

Usein kysytyt kysymykset

Monelle tulee tarot-korteista ensimmäisenä mieleen povaaminen ja ennustaminen. Tarot kortit ovat kuitenkin alunperin pelikortit siinä missä perinteiset pelikortitkin. Ne luotiin aikanaan, kun kirkko ja valtiovalta julistivat pannaan tavalliset pelikortit.

Tarot-korttien kuville on omat selityksensä ja aiheensa, mutta niiden lukeminen ja tulkinta on aivan kokonaan lukijan käsissä. Korttipeleissä Pienet Arcanat (56 korttia) ovat käytössä kuin tavalliset pelikortit. Isot Arcanat (22 korttia) voivat olla korttipeleissä sivussa tai mukana pelattavasti pelistä riippuen.

Mitään virallista ohjetta tai sääntöä ei ole, mutta tiettyjä eettisiä sääntöjä ja etikettiä tulisi noudattaa kortteja luettaessa.